maanantai 28. toukokuuta 2012

Sisustusta saunatuvassa




Viikonloppuna viimeistelimme saunamökin listoituksia ja aloittelimme saunatuvan sisustusta. Saunatuvan sisustus tuntui  tosin vaikealta, sillä melko pieneen tilaan tuli saada mahtumaan aika paljon toimintoja. Toisekseen jo aiemmin esittelemäni käytännöllinen, mutta kovin hopeankiiltoinen kiukaanluukku tuntui jokseenkin haasteelliselta yhdistää itselleni mieluisaan, vanhaan tavaraan ankkuroituvaan sisustukseen.  Ajattelin sitten kokeilla Inno-ohjelman oppeja eli mitä ei voi piilottaa, sitä täytyy korostaa.



Tupaansopiva kahvikalustus löytyi aseman vintiltä, jonne olin jemmannut edellisen kodin kaupanpäällisenä tulleen vanhan pöydän.  Pöytä tosin kaipaisi uutta maalia pintaansa, mutta sitä odotellessa lohkeilleen pöytäpinnan voi onneksi kätkeä sievällä ristipistopöytäliinalla.  Tuolit löysin kauan sitten kirpputorilta ja niiden kangasverhoilu sointui mukavasti hopeaa, vaaleanruskeaa sekä valkoista yhdistävään sisustukseen. 




Saunamökille kaivattiin myös yöpymismahdollisuutta, jota varten tori.fi palvelun kautta löytyi levitettävä vuodesohva.  Sohva ei kyllä ulkonäkönsä puolesta pärjää ehdottamalleni puusohvalle, mutta myönnettäköön, että päihittää sen kirkkaasti nukkumamukavuudessa.  Kuvassa näkyvä halkolaatikko on asemalta ja peili on puolestaan jäänteitä edellisestä kodistamme.  Tosin peilin olen valmis vaihtamaan heti, jos kirpputorilta löytyy vastaava kuin aseman kylpyhuoneeseen.

Kirpputoreilta olen myös etsinyt tähän melko matalaan tilaan sopivaa kattovalaisinta, mutta tuloksetta. Raksavaloon kyllästyttyäni päädyin lopulta  ostamaan kristallivalaisimen, jonka hopealoistoa täydentämään löytyi kello, Vallilan verhot sekä jo aiemmassa postauksessa esittelemäni vanha naulakko

Naulakon taustalankun vahasin tummaksi, jolloin ukot erottavat paremmin ja tumma tausta yhdistyy myös mustaan laattalattiaan. Vaikka alunperin haikailin saunatuvalle puulattiaa, on käytäntö jo nyt osoittanut laattalattian hyvät puolet, sillä järven ja saunan välillä on jatkuva märkien jalkojen menopaluuliikenne.  Käytäntö myös näyttänee, onko tuvalle vielä tarvetta nikkaroida hyllyjä tms. säilytystilaa ja toivottavasti kirpputoreilta löytyisi vielä jotakin täydennystä sisustukseenkin. Lopuksi täytyy kuitenkin todeta,  että useamman vuoden saunattomuuden jälkeen saunamökki tuntuu suorastaan luksukselta.


4 kommenttia:

  1. Se myös näyttää luksukselta! Onnea uudesta saunatuvasta!

    VastaaPoista
  2. Voi hurja mikä saunamökki!!! Aivan ihana. Jos haluat käy hakemassa haaste blogistani..

    VastaaPoista
  3. kaunista, valoisuus luo puhtautta ja levollisuutta. täällä onkin mielenkiintoisia asemaranneuksia.. niin monet vanhat pienet ovat restauturoitavissa kauniiksi.. muistoja on vain mielessä tuosta varpasen asemasta, ja siinä lähellä oli toinenkin , en muista nimeä siellä oli silloin 70 luvulla taidenäyttely. upeita puuveistoksia, niistä on vähän kuvia kun ostin kortteja

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille!

    Aikatherine, tervetuloa mukaan ja mielelläni kuulisin muistojasi Varpasen asemasta! Keräämme parhaillaan muistoja sekä tarinoita asemasta ja pieniltäkin tuntuvat muistot ovat suuria aarteita ja keskeinen osa aseman historiaa.

    VastaaPoista