sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Ikkunan kehystys


Postin seinässä olleen lahovaurion myötä jouduimme aiemmin poistamaan alkuperäisiä ikkunankarmeja.  Eilisiltana aloitimme uusien karmien rakentamisen, jossa materiaalina toimi kamarista ylijääneet parrut, panelit ja listanpätkät. 



Uudet karmit teimme kamarissakin hyödynnetyllä naamiointimenetelmällä. Tällöin pohjana toimi 12 cm paneli, jonka päälle naulattiin kapeampi jalkalista. 

Huokolevytyksen myötä ikkunankarmit myös nousevat useamman senttimetrin ikkunanpokia korkeammalle, joten levyreunaa peittämään asemapäällikkö veisteli vielä erilliset rimoitukset. 




Seuraavaksi vielä muutama kerros maalia.

Päätimme lopulta tehdä uudet kehykset postihuoneen molempiin ikkunoihin, jolloin ilme on yhtenäinen ja voimme hyödyntää säilyneen alkuperäiskarmin korvauskarmina olohuoneessa.

 



3 kommenttia:

  1. Onpa taas kaunista! Teillä homma etenee niin että täällä ollaan vihreitä kateudesta. Tai no, on meilläkin blogissa vielä esittelemätöntä valmista mutta nyt on taas uuden vauvan myötä tahti hiipunut niin että tapetointia eli kaukana tulevaisuudessa siintävää olohuoneremonttia ei uskalla edes ajatella. 70-luvun karvatapetit tulevat uudelleen muotiin ennen kuin meillä päästään niitä piilottelemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on ollut niin liikuttava katsella kuvia, jossa pienokaisenne on mukana remonttipuuhissanne. Omien kokemusten mukaan remontointi pienen lapsen kanssa voi olla hitaampaa, mutta monestakin näkökulmasta myös erittäin antoisaa. Meillä lapsi on koko ikänsä halunnut sekä saanut olla aktiivisesti osallisena remonttipuuhissa ja kokemustemme mukaan yhdessä tekemisen myötä välittyy sellaisia tietoja, taitoja sekä arvoja, jotka kantavat pitkälle eteenpäin :)

      Poista
  2. Tuo on kyllä totta. Ja äkkiähän se ihan vauvavaihe hurahtaa ohi, tuo nykyinen remonttiapuri oli vielä viime vuonna tähän aikaan ihan vauva... Jep, jotenkin uskoisin ja toivoisin että meidän tytöt on myös niitä jotka tulevat enemmän pyörimään ehkä näissä remppahommissa kuin varsinaisissa rimpsenssaleikeissä. Tai remontoikoot vaikka prinsessahepenissä kruunu päässä :D

    VastaaPoista