lauantai 24. maaliskuuta 2012

Sutinaa


Perjantai-lauantai saldona postissa on kahteen kertaan maalattu katto, pönttöuuni ja ensopahville jäävä seinä. Aseman sisäkattoa sutiessa on usein tullut maalattua muutakin mitä alkuperäinen suunnitelma piti sisällään, joten maalitahroista viisastuneena suosittelen suojaamaan pressulla, pahvilla tai sanomalehdillä kaiken kiinteän kalustuksen sekä etenkin lattian.  Hanskat on maalatessa aina tarpeen, mutta kattopaneleita pensselöidessä myös pipo on osoittautunut oivaksi suojavarusteeksi.


Katonrajassa voi myös olla hankala keikkua 9 litran maalipöntön kanssa, joten itse käytän maalausastiana lapselta käytöstä poistuneita hiekkasankkoja.  Leveällä pensselillä katto maalautuu joutuisammin, mutta esimerkiksi pönttöuunin takana ja päällä on paikkoja, jonne en tavallisella pensselillä yllä.  Näissä ahtaissa kolosissa pieni maalaustela pitkällä jatkovarrella on osoittautunut oivaksi työvälineeksi.

Maalaustalkoiden jälkeen esiliisteröin venhäjauholla huokolevyseinät, joten huomenna pääsen kenties asentamaan makulatuuripaperia seiniin. 



1 kommentti:

  1. Minä myös olen oppinut, että katto pitää maalata aina ihan ensimmäiseksi. Vaikka kuinka peitin lattioita pahveilla, niihin pääsi silti aina maalitahroja.

    Kamalaa hommaa, kattojen maalaaminen.

    VastaaPoista