perjantai 29. huhtikuuta 2011

Makasiinin piirustuksia

Kirsille lämpimät kiitokset tunnustuksesta! Susanna puolestaan kyseli edelliseen postaukseen liittyen makasiinista, joten päätimmekin sen innoittamana tehdä kommentin sijaan hieman laajemman postauksen aiheesta.

Kun ostimme aseman, ei asemalle tullut lainkaan juoksevaa vettä (mikä todennäköisesti on suurelta osin vaikuttanut siihen, että rakennuksen runko on varsin hyvässä kunnossa). Päätettyämme muuttaa pysyvästi asemalle alkoi kuitenkin pohdinta siitä, miten saisimme rakennettua asemalle toiminnoiltaan ns. nykyaikaisen keittiön sekä kylpyhuoneen.
Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyimme rakentamaan keittiön ja pesutilat asemarakennuksen päädyssä olevaan makasiiniin, sillä näin saamme pidettyä aseman hirsirungon vedettömänä sekä mahdolliset vesivauriot rajattua sen ulkopuolelle. Kun kyseessä oli näin suuret muutokset, tuli tätä varten hankkia rakennuspiirustukset sekä rakennusluvat. Tekijänoikeuksia kunnioittaen rakennuspiirustuksia emme täällä julkaise, mutta ohessa niiden pohjalta itse piirusteltu mukaelma makasiinin ratkaisuista.

Makasiini oli ns. kylmä tila, jolloin eristeitä ei ollut. Tällöin seinille, kattoon sekä lattiaan laitettiin ja laitetaan eristeeksi selluvillaa, tuulensuojalevy sekä ilmansulkupaperi. Seinille laitetaan myös huokolevyt & tapetti ja kaapistoseinälle puolestaan kipsilevy. Kattoon asennetaan paneli. Lattiana on vanha, komea lankkulattia, joka täytynee vielä jotenkin käsitellä.


Kylpyhuone rakennetaan entiseen n. 5 m2 muuntajahuoneeseen. Kylppärissä ei tilaa mitenkään ruhtinaalisesti ole, mutta saunamökille on tarkoitus sitten rakentaa suuremmat pesutilat. Saunaa ei rakenneta lainkaan asemarakennukseen.
Makasiiniin tuli myös rakentaa pieni tekninen tila painesäiliölle, maalämpölaitteille yms. Lopputila jää sitten keittiöksi, jolloin neliöitä ei lopulta niin kovin paljoa keittiössä ole, mutta riittävästi meidän pienelle perheelle. Niin kuin Susanna kirjoitti, keittiössä on näin myös oma pariovillinen uloskäynti, joka ainakin näin kesän saapuessa on mahtavaa; ovet auki niin keittiö laajeneekin monta neliötä.



2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä postauksesta! Selvensi ihan hurjasti asiaa. Meillähän kaksi makasiinia ovat talossa itsessään, ja vain pohjapiirustuksesta lukemalla ne voi ymmärättää tavarasuojiksi, eikä huoneiksi. Teillä onkin aivan toisenlainen ratkaisu tuossa. Minusta on hienoa, että säästätte varsinaisen aseman vesi- ja viemärioperaatioilta. Meillä on älykkäästi pantu vessa suihkuineen aivan keskelle taloa, mikä on minusta pelottavin mahdollinen paikka.

    VastaaPoista
  2. Kävin juuri tutkailemassa teidän aseman pohjapiirosta ja tosiaan, meillä on makasiini alunperinkin piirretty eri paikkaan.Muutenkin huonejärjestys on aika erilainen, vaikka ikäeroa asemillamme ei juuri ole, tosin eri arkkitehti on ilmeisesti ollut kynän takana. Molemmissa on kuitenkin selkeät rintamamiesaseman piirteet :)

    VastaaPoista