Armeijan sotajuna onnistuu aina yllättämään, eikä kamera
ollut taaskaan laukaisuvalmiina Varpasella.
sunnuntai 19. toukokuuta 2013
tiistai 14. toukokuuta 2013
sunnuntai 12. toukokuuta 2013
lauantai 11. toukokuuta 2013
torstai 9. toukokuuta 2013
Aitta, osa 1
Viime kesänä ryhdyimme
rakentamaan vanhasta torpasta puretuista hirsistä leikkimökkiä/aittaa. Muiden kiireiden keskellä homma jäi puolitiehen, mutta tänään taas kirves
heilui.
lauantai 4. toukokuuta 2013
Pihapuuhia
Ohjelmassa on ollut alapohjan tuulensuojalevytystä sekä
pihasiivousta. On kaadettu puita, kerätty valtavat määrät risuja sekä kärrätty
multaa. Vinkkinä muuten lähiseudun viherpeukaloille kerrottakoon, että Mikkelin
kaatopaikalta voi 26 eurolla lapioida mukaansa peräkäryllisen Kekkilän multaa,
eli huomattavasti edullisemmin kuin säkkitavarana kaupanhyllyiltä.
torstai 2. toukokuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






















